Tällä palstalla pidän päiväkirjaa, vastaan saamiini kysymyksiin ja julkaisen esittämäni puheet. Kirjoitan aiheista, jotka koskettavat politiikan lisäksi myös yksityiselämääni.
![]() |
|
| Teatteri Kino Juhan saneeraus puolimatkan krouvissa 29. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Pentti Nieminen on jo vuosia sitkeästi - lähes viimeisenä mohikaanina, pyörittänyt Nurmijärven ainoaa leffateatteria Kino Juhaa. Nyt avuksi ovat tulleet Taavi Vartia ja Marjukka Bruun-Vartia. Elokuva ja teatteri ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja on syntynyt Teatteri Kino Juha. Tänään nähtiin näytteitä tulevasta sekä ohjelmiston, mutta myös rakennuksen ja tunnelman osalta. Kaksi puolimatkan krouvin esitystä olivat viimeistä penkkiä myöden loppuun myytyjä ja Taavi Vartian ohjaama kuvaelma kautta Kinon ja kannon nosti odotukset tulevasta korkealle. Tulevat kaksi kautta on jo suunniteltu ja Taavi Vartia johdattelee Nurmijärvelle upean joukon Suomen eturivin ammattilaisia. Käy tsekkaamassa Teatteri Kino Juhan sivuilta mitä kaikkea on luvassa! Yksi namupaloista tulee olemaan yläkertaan stailattu 50-luvun henkinen kahvio, jonka kunnostusta päästään näkemään myös maikkarin tulevissa sisustusohjelmissa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Joulun tuoksu saapui eduskuntaan 26. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Ihanaa! Joulun tuoksi tuli jo eduskuntaan! Eiköhän se toisaalta tarkoita, että seuraavaksi koittavat joulukorttiröykkiöt, yöttömät yöt ja loputtomat napinpainallukset. Loppukiri on alkanut. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 215 lain uudistuskönttä 25. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Aluehallintolain toinen vaihe saatiin tänään valmiiksi hallintovaliokunnasta. Työn vauhti on ollut urakkaan nähden huima ja täytyy todella nostaa hattua kaikille valmistelijoille. En silti epäile, etteikö jotain korjaustarvetta vielä ilmenisi ja siksi muutamia yksityiskohtia ja niiden vaikutuksia on syytä seurata erityisen tarkkaan. Yksi näistä on hallintopakkotoimivaltaa koskeva ratkaisu. Valiokunnan mietintö kokonaisuudessaan täällä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Paras 24. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Istunnossa oli tänään lähetekeskustelussa Paras-hankkeen selonteko. Sain vuorostani kunnian pitää ryhmäpuheenvuoron. Kuuden tunnin keskustelun päätteeksi hymähtelimme tähteelle jääneiden edustajien kanssa, että aihe oli mitä mielenkiintoisin - mutta taitaa olla aika rajattu joukko jota tosiasiassa kiinnostaa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Onnea RaMe! 22. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Kotilippukuntani Rajamäen Metsänkävijät juhli tänään komeasti 50-vuotispäiviään. Siinä on totisesti sitä jotain, kun komento käy: Huomio! Liput saapuvat! Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin näyttävä historiikki, jota lienee saatavissa lippukunnan johdolta 10e hintaan. Menneet vuodet ja tapahtumat kertovat paljon. Ehkä kuitenkin historiikkia paremmin partiosta ja lippukunnan toiminnasta kertoo se, mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa. Learning by doing! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Syytä tupakkalakkoon? 17. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Eduskunnassa hyväksyttiin tänään tupakalle hinnankorotus vuoden 1.1.2010 alkaen. Savukkeet kallistuvat keskimäärin 4 prosenttia ja käärittävä irtotupakka keskimäärin noin 10 prosenttia. Hinnan on todettu olevan yksittäisistä tupakointiin vaikuttavista tekijöistä tehokkain. Ei kun hyviä lupauksia vaan vuodelle 2010! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kivenkyyti on hahmottunut 16. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Palojoen kyläillassa esiteltiin Kivenkyydin, eli Sampo-liikenteen korvaavan reittiliikenteen aikatauluja ja ajoreittejä. Kyydit alkavat joulukuun alusta, mutta kannattaa jo nyt käydä tutustumassa aikatauluihin ja niiden sopivuuteen omaa palvelutarvetta ajatellen. Lisätietoa löytyy täältä Palautetta otetaan vastaan sekä kunnassa, että liikennöitsijän suunnassa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nuorisobarometri 2009 13. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Nuorisobarometri on tullut tukevasti teini-ikään, kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta ensimmäisen baron julkaisusta. Barometri löytyy täältä - ja tarkempia tietoja voi pyytää Sami Myllymäeltä tai Nuorisotutkimusseurasta. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä Nuorisobarometrin julkistamistilaisuudessa pe 13.11.2009 klo 9: "Toimeentulotukea saavien nuorten osuus korkea" Tuoreen perjantaina julkistetun Nuorisobarometrin mukaan nuorten kokemus työttömyydestä pahana asiana on vahvistunut. – Useampi kuin kaksi kolmesta nuoresta ottaisi mieluummin tilapäistäkin työtä kuin eläisi työttömyyskorvauksella, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri. Yhteiskunnan on herättävä nuorten haluun tehdä työtä. Mielikuva työtä vieroksuvasta surffisukupolvesta on väärä, Mäkelä totesi. – Suomessa pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden nuorten osuus on jäänyt osapuilleen 1990-luvun laman jälkeiselle tasolle. Tähän on kiinnitettävä huomiota ikääntyvässä Suomessa. Maamme veropohja pettää tulevaisuudessa, mikäli nuorille ei tarjota tänään koulutusta ja työtä. Todellisen koulutuksen ja työelämän ulkopuolella alkaa olla suuri joukko nuoria, Mäkelä painotti. Pitkäaikaisen toimeentulotuen piirissä 1990-luvun alussa oli 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä alle 5000 nuorta, mutta koko 2000-luvun vastaava luku on pysytellyt yli 10 000:ssa. Nuorten työttömyyden vähentyminen 2000-luvulla ei näkynyt yhtä jyrkkänä pitkäaikaisesti toimeentulotukea saavien nuorten määrän vähenemisenä. Vuonna 2007 aikuisissa toimeentulotuen saajissa kymmenen vuoden ikäryhmistä tuensaajia oli määrällisesti ja suhteellisesti eniten 20–29-vuotiaissa (21,4 % ikäryhmästä). – Hallituksen on arvioitava osana sosiaaliturvan kokonaisuudistusta, millä toimin toimeentulotukea pitkäaikaisesti saavien nuorten lukumäärä saadaan laskuun. Nykyisellään toimeentulotuen varassa elävät nuoret ei saa riittävää tukea ja kannustinta koulutukseen ja työelämään, Mäkelä päätti. Lisätietoja: Puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä, 050 5122 877 Pääsihteeri Tuomas Kurttila, 0400 681 680 Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Viikon kuntoiluvinkki 12. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Uusimmasta Bodaus-lehdestä voi tutustua meikäläisen kuntotreeniin. Pirtsakasti ajassa uudistunut 20-vuotias Bodaus-lehti tarjoaa muhkean tietopaketin, jota voi suositella kaikille kuntoilusta ja terveistä elämäntavoista kiinnostuneille. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Verovaltuusto 11. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Käsittelimme tänään Nurmijärven valtuustossa tulevan vuoden verot. Pohja joulukuussa käsiteltävälle talousarvion loppuosalle on nyt luotu. Äänestyksen tulos oli selvä. Kunnallisveroon ei kosketa. Veronkorotuksia kuitenkin tehdään, mutta ne kohdennetaan kiinteistöveroihin. Tämä tukee valtakunnallista vero- ja elvytyspolitiikkaa, jonka mukaan tavoitteena on pitää kuluttajien ostovoima korkealla ja Suomen pyörät pyörimässä. ______ Vaikka menee vähän paikalliseksi, en malta olla kommentoimatta Sirkan tämän päiväistä kirjoitusta Nurkkarissa... Mielipidepalstalla seisoi: "...tässä taloustilanteessa olisi tarvittu lainan kasvattamisen ja tiukan menokurin lisäksi myös maltillinen KUNTAVERONKOROTUS. Sitä ei tullut." Hyvin erikoinen lausuma henkilöltä, joka olisi voinut asiaan vaikuttaa. Hallituksessa veroesitys meni ilman vastaesityksiä läpi. Demarit EIVÄT esittäneet kunnallisveroon korotusta. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen kirjasto sulki 9. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Rajamäen kirjaston rakenteissa on todettu korjaustarpeita. (taas - miten masentavaa...) Kiinteistöyhtiön teettämän työselvityksen mukaan korjaukset osoittautuivat niin mittaviksi, että kirjasto joudutaan sulkemaan niiden ajaksi. Näillä näkymin kirjasto pysyy suljettuna 9.11.2009 - 13.2.2010. Rajamäkeläisten lähikirjastopalveluja pyritään korvaamaan kirjastoauton tilapäisillä pysäkeillä. Auton normaalit reitit ovat kuitenkin niin täysiä, että uusia pysähtymisaikoja voidaan järjestää vain kahtena päivänä: Sepeteus käy palvelemassa tiistaisin klo 12.00-12.30 Rajamäen koululla ja lauantaisin se seisoo kirjaston edessä klo 10.00-14.00. Lauantaina 2.1. kirjastoauto ei käy Rajamäellä. Uusien pysäkkien lisäksi rajamäkeläisten käytössä ovat normaalireittien pysäkit maanantaisin Isokallio, Lehmuspolku 1 klo 19.20-19.35 ja Menninkäisentie 14 klo 19.45-20.00 sekä tiistaisin Länsikaaren koulu 11.30-11.55. Rajamäen kirjastosta lainattua aineistoa voi palauttaa kirjastoautoon ja muihin Nurmijärven kirjastoihin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Muutoksia rokotusaikatauluihin 8. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Rokotusaikataulua on Nurmijärvellä vauhditettu seuraavasti: 3 – 64 vuotiaiden riskiryhmien rokotuksia lisätään torstaihin 12.11 klo 12 – 18 Kirkonkylään ja Klaukkalaan. 6 – 36 kk.n ikäisten lasten rokotukset ovat to 19 .11 iltapäivän ja 21.11 koko päivän, paikat ovat vielä avoinna. Tarkemmat tiedot löytyvät piakkoin kunnan kotisivuilta ja lehdistä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Tervetullutta linjakeskustelua vasemmalla 6. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| AY-liikkeen demarijohtajilta tulee nyt suoraa tekstiä. Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd.) on ilmoittanut metalliliittolaisten tavoittelevan mahdollisimman suurta edustusta SDP:n seuraavassa puoluekokouksessa. Pyrkimyksenä on tuoda keskusteluun poliittinen ohjelma, jonka tarkoituksena on suunnata SDP:tä Metalliliiton kantojen mukaisille linjoille esimerkiksi teollisuuspolitiikassa. Liitossa myös peräänkuulutetaan konkreettisia näkemyksiä teollisuustyön tulevaisuuden turvaamiseksi Suomessa. Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (myös sd.) on puolestaan todennut, ettei kaikille ole ihan hahmottunut, mistä puheenjohtaja Urpilaisen ”Uudessa SDP:ssä” on kyse. Julkisuuteen tuleminen näin selkeillä haasteilla on melkoisen rohkeaa, eikä avauksia varmaankaan katsota hyvällä kaikissa demaripiireissä. Kriitikot ovat kuitenkin liikkeellä oikeiden ja tärkeiden asioiden kanssa. Teollisuus- ja kasvupolitiikassa kaikki ideat ovat tervetulleita, koska korkean tuottavuuden työpaikkojen säilyttäminen ja lisääminen ovat myös hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveluiden kannalta kohtalonkysymys. Energiapolitiikka, etenkin riittävä kohtuuhintaisen ja toimitusvarman perusvoiman saanti pitkälle tulevaisuuteen on avainroolissa, mutta se ei yksin riitä. Useilla toimialoilla maailman vähäpäästöisin ja energiatehokkain teollisuutemme on vaarassa joutua epäreiluun kilpailutilanteeseen, jos jo tehtyjä panostuksia ympäristöystävällisyyteen ei oteta riittävästi huomioon tulevissa päästösopimuksissa. Jaan Riku Aallon ja Metalliliiton huolen näistä asioista täysin. SDP kuten kaikki muutkin puolueet käyvät itse omat sisäiset linjavääntönsä, enkä halua lähteä neuvomaan ketään. Sen haluan kuitenkin lopuksi todeta, että metallimiesten kritiikkiin on luvattoman helppoa vastata leimaamalla se menneiden haikailuksi. Joskus voi olla viisasta palata taaksepäin, jos selvästi havaitaan, että ollaan matkalla vikasuuntaan. Myöskään kaikki menneisyyden toimintamallit eivät automaattisesti ole huonompia kuin nykyiset. Tiedossa on, että SDP oli vielä vuosituhannen vaihteen aikoihin Suomen johtava poliittinen voima. Entinen pääministeri Paavo Lipponen on aikaisemmin tänä vuonna kirjoittanut kolumnissaan: ”Pyrkikää samaan.” Kritiikki on lahja, jos sen kykenee ottamaan sellaisena vastaan. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Yllätys? 5. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Illalla hallituksen kokouksesta lähtiessä kuuntelin sivukorvalla keskustelua kun skrabasimme lumipyryssä autojamme - ja vaikutti että monella oli vielä suvikumit alla. Näinköhän se talvi taas pääsi yllättämään... Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Budjetti 4. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Kunnanhallituksen budjettikäsittely päättyi tänään kahden maratonistunnon jälkeen. Maanantaina istuttiin kahdeksan tuntia ja tänään riitti reilut viisi tuntia. Jäi silti tuntuma, että tämä oli vasta alkusoittoa ja varsinainen vääntö käydään vielä valtuustossa. Kipeimmät kysymykset kohdistuivat lähinnä sivistystoimen alueelle. Pienet koulut saivat jatkoaikaa ja tuntikehyksen leikkausesitys puolitettiin, mutta muutoin budjetti toteutui lähestulkoon esitetyn mukaisena. Valtuustokäsittelystä tuleekin tällä kerralla erityisen mielenkiintoinen, kun käsittely on jaettu kahteen osaan. Ensiviikon keskiviikkona käsitellään verot ja joulukuun valtuustossa muu budjetti. Johtaakohan tämä siihen, että samat puheet kuullaan kahteen kertaan? Itse pidän tärkeänä sitä, että keskustelu rakenteista ja kunnan toimintatavoista lähti hyvin käyntiin. Ryhmien välisissä keskustelussa löytyi monia asioita, joilla tulevaisuudessa voidaan kustannusrakennetta helpottaa - joskaan monikaan esityksistä ei ollut vielä kypsä tähän budjettiin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Influenssarokotukset Nurmijärvellä 3. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Influenssarokotukset ovat saapuneet Nurmijärvelle ja rokotuksia suoritetaan seuraavan aikataulun mukaan: Raskaana olevat ja sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvat neuvolaikäiset yli 6 kuukauden ikäiset lapset Klaukkalan neuvola 3. ja 5.11. klo 8-18 Kirkonkylän ja Rajamäen neuvola 3. ja 5.11. klo 13-18 Perttulan neuvola 3. ja 5.11. klo 14 – 18. Kouluikäiset riskiryhmiin kuuluvat rokotetaan 14. ja 21.11. rokotustilaisuuksissa. Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat alle 65 -vuotiaat terveysasemilla sukunimen mukaisesti: 14.11.A-M 21.11.N-Ö 3.12. Kirkonkylä klo 9-15 klo 9-15 klo 14-18 Klaukkala klo 9-15 klo 9-15 klo 14-18 Rajamäki klo 9-15 klo 9-15 Lapset 6 kk-7 vuotta neuvoloissa: 8.12. 10.12. Kirkonkylä klo 8-18 klo 8-18 Klaukkala klo 8-18 klo 8-18 Perttula klo 15-18 klo 13-18 Rajamäki klo 13-18 klo 13-18 7-24 -vuotiaat lapset ja nuoret: Viikolla 51 paikat ja ajat ilmoitetaan myöhemmin. Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat yli 65 -vuotiaat sekä aiemmin rokottamatta jääneet: 17.12. klo 9-18 Kirkonkylän, Klaukkalan ja Rajamäen terveysasemilla. Rokotuksiin oikeutetut riskiryhmät: Säännöllistä lääkitystä vaativa sydän- ja keuhkosairaus sekä diabetes (ei dieettihoitonen) tai muu aineenvaihduntasairaus. Krooninen maksasairaus tai munuaisten vajaatoiminta. Potilaat, joiden sairastama tauti heikentää vastustuskykyä: Mm. leukemia, HIV, lymfooma tai pernan poiston jälkitila. Vastustuskykyä heikentävä hoito esim. elinsiirtoon, syöpähoitoon tai reumaan liittyen. Krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti. Lisätietoa täältä Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Helsingin herrojen ja rouvien näkemys 2. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Helsingin kaupunginhallitus päätti tänään puoltaa ruuhkamaksuja. Kaupunki esittää, että liikenneministeriö aloittaa ruuhkamaksujärjestelmän mahdollistavan lain valmistelun. No - Nyt sitten katsotaan miten pitkälle yhden kaupungin sana painaa ja kantavatko poliittiset rintamat. Kehysalueet ovat olleet tähän asti selkeällä enemmistöllä maksua vastaan - eikä toistaiseksi ole ilmennyt yhtäkään pätevää perustetta muuttaa kantaa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vaalien aatto - jälleen! 1. Marraskuuta 2009 |
![]() |
| Nurmijärvellä käydään kirkkoherran vaali ja ennakkoäänestys alkaa huomenna klo 9 kaikissa kolmessa Nurmijärven kirkossa. Ennakkoon voi äänestää 6.11. asti ja äänestyspaikat ovat auki 9-18. Varsinaisina äänestyspäivinä 8.11. ja 9.11. voi äänestää Nurmijärven kirkossa seuraavasti: - sunnuntaina 8.11. messun jälkeen eli n. klo 11.30 – 20.00 - maanantaina 9.11. klo 9.00 – 20.00 Vaalin tulos julkistetaan heti äänten laskun jälkeen n. klo 21 ja on luettavissa seurakunnan sivuilta jo samana iltana eli 9.11. Ehdokkaina ovat Hannu K. Saloranta, Päivi Linnoinen ja Ari Tuhkanen Itselleni tuli hieman yllätyksenä, ettei vaaleista lähetetä erikseen postitse minkäänlaista äänestyslappua. Toivottavasti väki silti muistaa lähteä äänestämään. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |

