Tällä palstalla pidän päiväkirjaa, vastaan saamiini kysymyksiin ja julkaisen esittämäni puheet. Kirjoitan aiheista, jotka koskettavat politiikan lisäksi myös yksityiselämääni.
![]() |
|
| Poliisin palvelupisteistä päätös 29. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Sisäministeri on tehnyt monia jo etukäteen huolestuttaneen päätöksen poliisin palvelupisteiden sijainnista. Tulokset on luettavissa mm. poliisin nettisivuilta Tärkeä lupaus on ollut, että muutosten vaikutuksia seurataan tiiviisti ja mahdollisiin havaittuihin toimimattomuuksiin myös puututaan. Palvelupisteiden muutosten myötä myös palveluita uudistetaan ja mm. uuden tekniikan avulla lisätään partioiden läsnäoloa kentällä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Joulupuoti Rajamäessä 28. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Kiitos aktiivisen kyläyhdistyksen ja kylätoimikunnan, Rajamäen joulunavauksesta on muodostunut toimiva perinne. Väkeä oli kertynyt satamäärin ihailemaan upeaa ilotulitusta. Konsepti on vuosien aikana kehittynyt, mutta vieläkin mahtuisi lisää oheistoimintoja - myyntikojuja, musiikkia, esiintyjiä jne. Tämän vuoden ehdoton hitti on joulupuoti Rahakulman nurkalla. Kannattaa tulla pidemmältäkin! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kolme päivää ensimmäisen luukun avaamiseen 27. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Joko sinulla on partiolaisten adventtikalenteri? Lue täältä lisää! Tee päivän hyvä työ ja hanki itsellesi perinteikästä iloa joulun odotukseen! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kuohuntaa luvassa 26. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Viimeaikoina on ollut melko vähän poliittisia uutisia lööpeissä, mutta eiköhän tilanne tästä korjaannu, kun tänään lähetekeskusteluun tulee esitys perheen sisäisestä adoptiosta. Vaalien alla tämä oli yksi vaalikoneiden suosikki. Jännä nähdä miten selvä tapaus asia lopulta on - vai liekö lainkaan selvä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| "Sata megaa kaikille". 25. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Suomesta ollaan tekemässä tietoyhteiskuntaa tosissaan. Hyvä näin! Iltakoulu on linjannut, että yhden megabitin laajakaista on yleispalvelua, jota täytyy saada kohtuuhintaisesti koko maassa vuoden 2010 loppuun mennessä. On myös linjattu, että valtio tulee mukaan hankkeeseen, koska laajakaista ei puhtaasti markkinavetoisesti tavoita kaikkia suomalaisia. Eikä tässä vielä kaikki! Syyskuussa hallitus linjasi myös, että vähintään 100 megabitin laajakaistan on oltava viimeistään vuoden 2015 lopussa kysynnän mukaan lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuvilla koko maassa. Ihan hyvä, mutta minkähänlaisen linjauksen se vaatisi, että saataisiin tämä huusholli täällä Arkadianmäellä hyödyntämään tietoteknisiä valmiuksia nykyaikaisella tavalla. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hiihtokausi alkakoon! 24. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Huh, mikä keli - mutta jotain positiivista sentään... Rajamäellä saatiin hiihtokausi käyntiin - ja kunnanjohtaja raportoi, että hyvin luistaa! Tervetuloa pidemmältäkin - ja piipahtakaapa samalla uimahallillamme, ainakin kuumat kaakaot juomassa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen Kirkko 70-vuotta 23. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Juhlajumalanpalvelus televisioituna nähtävissä Ylen Areenassa Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kulkurin Laulut 21. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Valtuustokauden päättäjäisjuhlat aloitettiin hyvissä ajoin, vaikka vielä on kaksi tiukkaa vääntöä edessä. Kulkurin Laulut antoi hyvän hetken hiljentyä pohtimaan menneitä. Paljon on tapahtunut. Paljon on tehty päätöksiä. Paljon on myös uudistettu. Toki paljon on jäänyt myös tehtävää tuleville vuosille. Perintö tulevalle valtuustolle viimeistellään tulevan keskiviikon budjettiriihessä. Näytäntö päättyi juhlavaan yhteislauluun linnoista ja kreivien häistä... maltti olisi nyt kuitenkin vielä valttia, ettei tulevan kuoron tarvitsisi aloittaa "vippaa mulle viitosesta". Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kevyt, notkea, marjainen, hennon vadelmainen, kevyen banaaninen 20. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Varsinaiset ruuhkaviikot ovat meneillään. Mukavaa että tapahtuu ja d-vitamiiniahan saa nykyisin myös muissakin muodoissa kuin kalanmaksaöljyn makuisena. Marraskuun kolmannen torstain kirpakka pakkanen ja valkea maa kevensivät tunnelmaa ihmeesti. Le Beaujolais nouveau est arrivé! Klaukkalan Citymarket on avattu! Roalin laajennusosa on noussut harjakorkeuteen! Jokohan viikonloppuna Rajamäellä hiihdetään? "Tietä käyvä tien on vanki..." Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hallitukselta resursseja nettiseurantaan ja nuorisoverkkotyöhön 19. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Talousarvion täydennyksistä on viina- ja muiden verojen osalta jo tänään lööpitetty. Tuli kuitenkin monta muutakin asiaa mm. - 881000 euroa poliisille pysyvän internetseurannan järjestämiseen ja - Opetusministeriölle 500000 euroa nuorisoverkkotyöhön. Valtiovarainministerimme on FT-statuksensa ansainnut. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Miten veronalennukset vaikuttavat? 18. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Veronmaksajien keskusliitto on laskenut hallituksen suunnittelemien veronalennusten vaikutukset. Käy tutustumassa veronmaksajien kotisivulla Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Financial Times rankkasi valtiovarainministerit 17. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| FT vertaili 19 EU-maan valtiovarainministereitä kolmella kriteerillä: maan kansantalouden kehittymisellä, talouden vakaudella ja ministerien henkilökohtaisilla poliittisilla kyvyillä. Parhaaksi valittiin Jyrki Katainen. Miten se Uotinen sanoiskaan... Ei huono! Lehden mukaan Suomi on ollut poikkeus talouden epävakaudesta kärsivässä Euroopassa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kokoomusnuorten liittokokouksessa 16. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Sain kunnian toimia Kokoomusnuorten liittokokouksen puheenjohtajana lauantaina ja sunnuntaina. Upea tilaisuus! Nuorissa on voimaa, tahtoa ja valveutuneisuutta. Seurattuani pari päivää nuorten syväluotaavaa depatointia, jossa kaikki mausteet olivat käytössä, silmäni aukenivat. Poliittiset nuorisojärjestöt ovat todella merkittäviä kasvun paikkoja ja suosittelen osallistumista kaikille, joita kiinnostaa itsensä ja yhteiskunnan kehittäminen! Kokoomusnuorten yhteystiedot ja lisätietoa liittymistä pohtiville täältä Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Mäkeläinen linja jatkuu Uudenmaan piirin johdossa 15. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Uudenmaan Piirikokouksen henkilövalinnat hallitukseen ja johtoon 2009 alkaen toteutuivat seuraavasti: Keski-Uusimaa varsinainen jäsen: varajäsen: Karel McLeod Smith (Hyv.), Tuula Vanhatalo (Hyv.) Anne Vuorinen (Kerava), Jussi Hautamäki (Kerava) Outi Mäkelä PJ (Nurmij.), Marjo Jaspa (Nurmij.) Katariina Pusa (Järvenp.), Tero Rantanen (Järvenp.) Espoo-Kauniainen Juha-Veikko Kurki VPJ, Janne Tähtikunnas Kristiina Mustakallio, Pirjo Kemppi-Virtanen Ira Hietanen, Hertta-Liisa Tuure Länsi-Uusimaa Pirjo Leväniemi (Vihti), Jorma Raaska(Lohja) Jaakko Saari (Karjalohja), Arto Penttinen (Siuntio) Vantaa Markku Weckman, Marianne Sipilä (V ja NaP) Nuorten piiri +Tk Samuli Kauranne (E-K), Ilkka Sassi (E-K) Tom Zilliacus VPJ (V), Tuija Holm (K-U/Nurmij) Itä-Uusimaa Petri Peltonen (Porvoo), Heikki Vestman (Porvoo) Jukka Mäkelä on toiminut ansiokkaasti piirin puheenjohtajana 2005-2008 Porvoon kokous valitsi Mäkeläisen linjan myös jatkoon. 2009 alusta etunimi vaihtuu. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nenäpäivä 14. Marraskuuta 2008 |
![]() |
Hihii! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| AHS 12. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Muistelen edelleen lämmöllä 2007 helatorstaita, jolloin pääsin mukaan vanhojen autojen ajoihin. Kokemus oli seurasta ja säästä johtuen ikimuistoinen ja on tunnustettava, että jollain tasolla taisin jäädä koukkuun myös noihin elegantteihin ajopeleihin. Taisin jostain lukea tutkimustuloksiakin, joiden mukaan hienojen autojen äänillä olisi erityisesti naisia miellyttäviä vaikutuksia... Suosittelen lämpimästi tutustumaan Autohistorialliseen seuraan, josko vanhat autot kiehtovat. Vihdoin oli tullut vastavierailun aika ja parahiksi autoverolain uudistuksen lähetekeskustelupäivänä arvoisa autohistoriallinen seura kunnioitti käynnillään eduskuntaa. Kiitos paljon kaikille antoisasta keskustelusta ja viisaista neuvoista ja upeasta viiristä! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hanki lippusi Ali Babaan nyt! 11. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Musiikkiopiston ja Tanssiopiston suurproduktio Ali Baba ja 40 rosvoa esitetään 4-7.12. Maaniitun koululla. Luvassa huikea elämys, jossa elokuvasäveltäjä Panu Aaltion kiehtova musiikki ja paikallisten nuorten tanssijoiden ja soittajien taidonnäytteitä ja tekemisen riemua. Liput kannattaa ostaa koko perheelle heti tänään, etteivät lopu kesken! Hinnat 12 euroa, alle 13 v. 8 euroa. ennakkomyynti Nurmijärven kirjastoissa. Lippuvaraukset tanssiopiston toimistoon puh 09-8799284 (ma-ke 09-15, to 10-18.30). Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Varpu 10. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Nurmijärven kunnassa on kehitetty systemaattisesti keinoja, joilla helpotettaisiin perheiden ja perheiden kanssa toimivien yhteistyötä. Puhutaan varhaisesta puuttumisesta, verkostoyhteistyöstä ja huolen puheeksiottamisesta. Termijargonin takaa löytyy yksikertaisia käytännönläheisiä malleja, joilla kannustetaan keskusteluun, lisätään reaktiokykyä haasteellisissa tilanteissa ja annetaan eväitä sekä perheille, että ammattikasvattajille selvitä kunniallisesti ja välttää karikot. Koulutettua väkeä löytyy päiväkodeista, kouluista, sosiaalitoimen työntekijöistä ja terveyspalveluista. Ammattilaisten puoleen kannattaa kääntyä rohkeasti ajoissa ja pienistäkin asioista kannattaa puhua, jotta päiväkodit ja koulut osaavat huomioida lasten yksilölliset tilanteet mahdollisimman hyvin. Lisätietoa Nurmijärven Varpusta mm. täältä Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Uudenmaan yrittäjät 70-v 9. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Uudenmaan yrittäjät on hyvässä iskussa. Ikä on tuonut vahvuutta ja varmuutta. Järjestön motto toteuttaa itseään: "Sanovat meitä taistelijoiksi". Jäsenmäärällä Uusimaa nousee kolmannelle sijalle valtakunnallisessa kisassa. Tj:n ja järjestöaktivistien toimeliaisuuden perusteella uskaltaisin kuitenkin veikata, että kakkospaikkaa kolkutellaan jo. Synttärijuhlien pääpuhujana oli mielenkiintoista kulostella, minkä sortin mies vei voiton puheenjohtajakisassa... vaikka toki Antti olisi meikäläisen mielestä hyvin pönttöön ja johtoon sopinut. Hallituksen puheenjohtaja veikkasi avajaissanoissaan, että illan kuluessa motosta jalostuu vielä: "Sanovat meitä hyviksi juhlijoiksi". Ja niinhän siinä kävi, että satoja yrittäjiä ikähaitarin laidasta toiseen jäi vielä hyppimään Europen tahdissa, kun meikäläisen kone isänpäivän puolella hyytyi. Kiitos upeista juhlista ja lämpimät onnittelut vielä kerran! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Lastenliiton sivut uudessa osoitteessa 8. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Minijellonien nimenvaihdosta seuraavat toimenpiteet alkavat olla loppusuoralla. Kansallisen lastenliiton www-sivut ovat nyt auenneet osoitteeseen www.lastenliitto.fi Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nuhakauden vaaniessa 7. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Posttraumaattinen vaaliflunssa, tai ihan vaan tavan syyslenssu tuntuu yllättäneen monet ympärillä. Tavoite olisi vältellä sitä viimeiseen asti. Tämän työn suurin vaaratekijä lienee alituinen kättely. Hesarista sain hyvän vinkin. On nimittäin todettu, että naisten käsissä on enemmän bakteereja kuin miesten. Mutulla olisin veikannut toisin, mutta kai se on yliopistotutkimusta uskominen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Svenska dagen 6. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Yksi mieleenpainuneimmista opettajistani oli ehdottomasti ruotsin opettaja Herr Laurell. Hänen leikkimielisen ja huumoripitoisen opetustyylinsä ansiotaan lienee, ettei ruotsista tullut pakkoruotsia. Kirkasotsaisesti kilvoittelimme tikkunekuista ja arvioimme Lucia neitojen kauneutta. Konsukiepre ja resukiepre... Du vet ju att jag inte rökar. Tack så mycket, Herr Laurell! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Jalosukuiset viihtyvät kulttuurimaisemassa 5. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Lapsena koitimme idättää siskoni kanssa koulumatkalta poimittuja tammenterhoja. Siskon puu taitaa kasvaa edelleenkin mökin pihalla. Meikäläisen viherpeukalo sen sijaan odottaa vielä tänäkin päivänä puhkeamistaan. Sain paikalliselta metsägurulta, Heikki Kiurulta, luettavakseni uunituoreen kirjan jalopuista. Kirjaan on koottu kattavasti kaikki tarvittava tieto jalopuumetsistä, puulajeista, niiden istutuksesta, puiden hoidosta jne. Hyödyllisiä vinkkejä ja hauskaa knoppologiaa. Loppuun koostetut retkikohdevinkit ovat oivallinen idea, jonka myötä kirjan soveltuvuus laajenee myös viihteellisempiin selailu- ja seikkailutarkoituksiin. Suosittelen lämpimästi kaikille puiden ystäville - riippumatta siitä kasvaako jalopuita omalla pihalla, lähipuistossa tai vaikka vähän etäämmälläkin. Heikin lennokas, mukaansatempaavasti tyyli sai vihertumpelon innostumaan ja kävin vaivihkaisesti mittailemassa oman pihan vaahterat... Ehkäpä kuitenkin viisainta konsultoida vielä Heikkiä ennen sahaan tarttumista. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Maaret Alaraudanjoki 4. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Lapin lahja muotimaailmalle. Ota selvää ja ihastu! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kansallinen kiitospäivä? 3. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Verotiedot on julkistettu ja puhutaan kansallisesta kateuspäivästä. Kun kuitenkin tiedetään, miten vahva voima kateus on, niin näinä taloudellisina aikoina ei liene huono asia, jos verotilastoista saa imettyä hyvää energiaa ja puhtia omaan elämäänsä. Itse näiden töiden ja luottamustehtävien kautta haluaisin kuitenkin kiittää lämpimästi kaikkia, jotka tekevät työtä maamme ja yhteiskuntamme hyväksi. Lämmin kiitos kaikille veronmaksajille! Kiitos myös niille veroa maksaville yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat valinneet toimipaikakseen Suomen, työllistävät suomalaisia ja pinnistelevät haasteellisissakin tilanteissa tuottaakseen hyvinvointia. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nurmijärvi paras kuudessa palvelussa 2. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien vertailussa tyytyväisimpiä oman kunnan palveluihin ovat nurmijärveläiset (indeksi 3,53), sitten espoolaiset (3,51), helsinkiläiset (3,45) ja järvenpääläiset (3,44). Efekon tekemässä postikyselyssä Nurmijärvi nousi 14:sta kyselyyn osallistuneesta kunnasta parhaaksi kuudella eri osa-alueella: kirjasto, päivähoito, äitiys- ja lastenneuvolat, asiakaspalvelu kunnan virastoissa, ilman laatu ja uimarannat. Edellisten lisäksi nurmijärveläiset vastaajat olivat tyytyväisiä mm. yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen, vesistöjen puhtauteen, kunnan talousasioiden hoitoon ja kansalaisopistoihin. Nurmijärven vastaajat antoivat hyvät arvosanat myös kunnan peruskouluille, lukioille ja nuorten ammatilliselle koulutukselle, katujen ja teiden hoidolle ja pelikentille. Kehittämisen varaa sen sijaan on julkisessa liikenteessä, liikkumisen esteettömyydessä ja liikenneoloissa jalankulkijan ja pyöräilijän kannalta. Pelkästään nurmijärveläisille tehdyissä kysymyksissä tärkeimmiksi toteutettaviksi hankkeiksi nousivat tässä järjestyksessä kevyen liikenteen väylien rakentaminen valtion ylläpitämille teille, joukkoliikenteen tukeminen ja Klaukkalan uimahallin rakentaminen. Lisää tutkimuksesta Efekon sivuilta Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ensimmäiset hiutaleet! 1. Marraskuuta 2008 |
![]() |
| Eilen lumikuvat uutisissa tuntuivat vielä kaukaisilta, mutta aamulenkillä se sitten satoi jo täälläkin. Ensilumi! Iltasella oven takana kävi pieni noitahattuinen keppostelija. Onneksi sattui kaapista löytymään muutama nami. Mitähän olisi seurannut, jos olisin joutunut valitsemaan kepposen? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |

