Tällä palstalla pidän päiväkirjaa, vastaan saamiini kysymyksiin ja julkaisen esittämäni puheet. Kirjoitan aiheista, jotka koskettavat politiikan lisäksi myös yksityiselämääni.
![]() |
|
| Happy Halloween! 31. Lokakuuta 2008 |
![]() |
Karkki vai kepponen? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Peilin kuuntelemisen paikka? 30. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Radiosta on tullut meikäläiselle paljon lenkkeilevänä ja autoilevana tärkein uutislähde. Erityisesti Radio Peiliä kuuntelemalla pysyy hyvin ajan hermolla. Allekirjoittaneen mutinoita kuultavana ko. kanavalla tänään päivän kansanedustaja sarjassa: klo 12.01 - 12.30 ja uusintana klo 20.03 - 20.32 Ja netissä anytime. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Verovaltuusto 29. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Vaalien jälkilämpö tuntui tämän iltaisessa valtuuston kokouksessa. Puheenvuorojakin pidettiin ilahduttavan paljon! Yksi illan tärkeimpiä päätöksiä olivat tulevan vuoden verot ja se, että veroprosentti säilyy 18.75:ssä. Taloudellisista haasteista nyt ja tulevaisuudessa, kertoi kuitenkin sosiaali- ja terveyspuolelle syntynyt 2,7 miljoonan euron lisämäärärahan tarve, joka päätettiin kattaa lainanotolla. Jotain positiivistakin. Rajamäen partiokoloasia saatiin vihdoin onnellisesti päätökseen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ongelmajätteiden syyskeräys tänään Nurmijärvellä!!! 28. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Nurmijärven kunta järjestää kotitalouksien ongelmajätteiden syyskeräyksen tiistaina 28. lokakuuta. Keräyspaikat syksyn kierroksella ovat Rajamäki, Kirkonkylä ja Klaukkala. Tavallisimpia kotitaloudessa syntyviä ongelmajätteitä ovat käyttökelvottomat tai ylijääneet maalit, lakat ja liimat pakkauksineen, liuotinaineet, tärpätti, tinneri, puunkyllästysaineet, rikkakasvien ja tuholaisten torjunta-aineet, voimakkaat emäksiset pesuaineet sekä suola-, muurahais- ja muut hapot, vanhentuneet lääkkeet, elohopea-kuumemittarit sekä käytetyt paristot ja akut. Auton huollosta syntyneet ongelmajätteet kuten jarru-, kytkin- ja jäähdytinnesteet pitää tuoda omissa astioissaan eikä niitä saa sekoittaa käytettyjen öljyjen joukkoon. Käytetyt voiteluöljyt tuodaan ”kuivana” ja veden ja öljyn sekoitukset erikseen. Keräyspaikat ja aikataulu tiistai 28.10. 16.30 - 17.30 Rajamäki, urheilualueen pysäköintialue, Kiljavantie 18.00 - 19.00 Kirkonkylä, kunnan varikon pysäköintialue, Varastotie 19.30 - 20.30 Klaukkala, urheilualueen pysäköintialue, Kuntotie Ongelmajätteet tuodaan keräykseen kukin ongelmajätelaatu erikseen omassa astiassaan ja vain autojen keräysaikataulun mukaisina aikoina. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kiitoksia ja onnitteluja osa 2. 27. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Olipa mukava herätä, vaikkei juuri tullut nukuttuakaan. Tuloksia plärätessä tunne senkun vahvistui. Me tehtiin se! Onnittelut ja kiitokset hyvästä työstä kaikille! Uudenmaan ja Nurmijärven tuloksista löytyy pätkä myös päivän uudenmaan uutista. Kiitos myös kaikista viesteistä, kommenteista, kannustuksista, kukista ja halauksista... Erityiskiitos Katriinalle 3v postilaatikkoon ilmestyneestä ihanasta kortista, johon oli hänen elämänsä ensimmäinen äänestyskokemuksensa inspiroinut. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Lämmin kiitos! 26. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Jännittävä ilta takana. 26 äänen häviö vaaliliitolle harmittaa toki, mutta siitä huolimatta Kokoomus nousi Nurmijärven suurimmaksi puolueeksi. Kiitos kaikille äänestäjille ja ehdokkaille! Tästä on hyvä jatkaa työtä nurmijärveläisten ja paremman Nurmijärven hyväksi. Pidetään yhteyttä! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Aurinkoa ja jännitystä ilmassa! 25. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Nyt painetaan täysillä loppuun asti! Siihen kannusti myös tämän päivän uutinen ylenaikaisella. Pääministeri eksineen kuulemma kirii demareiden ohi Nurmijärvellä. Kokoomuksesta ei mainittu mitään!!? Markettien nurkilla jaettiin sinnikkäästi laput viimeiseen saakka. Ulkomainokset korjattiin ja nostettiin pystyyn. Illan pimetessä vastailtiin kysymyksiin, läheteltiin tekstareita ja soiteltiin epävarmoille. Nyt on näytön paikka ja haasteet on tehty voitettaviksi! Eiköhän pidetä porukalla huolta siitä, että huomenna Nurmijärveltä uutisoitaessa myös Kokoomus tulee mainittua. Sadetakit päälle ja reippain mielin uurnille! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Joko tiedät ketä äänestää? 24. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Josko vielä pohdit, mikä olisi sinulle sopiva valinta ja miksi, niin pistä kysymyksiä tulemaan outi.makela@outimakela.com tai alla olevan linkin kautta. Lupaan vastata viesteihin aina vaalihuoneiden sulkemiseen saakka - ja toki sen jälkeenkin. Voit myös tutustua laajemmin Kokoomusvalikoimaan täältä. Osa porukasta on myös livenä tavattavissa huomenna klo 10 alkaen Nurmijärven s-marketilla. Pidetään yhteyttä! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Talousarvioinfo 23. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Kunnanjohtaja vertasi taloustilannettamme mikroautoradan kurvissa ajamiseen - on kaasutettava ja jarrutettava yhtäaikaisesti. Tiivistetysti valtuustolle lähtevästä esityksestä alla ja lisää kunnan sivuilta. Plussaa kunnanjohtajan tekemässä pohjaesityksessä olivat mm: + kehitys ei pysähdy, investointeja voidaan edellen toteuttaa maltillisesti ja resursseja ohjataan edellisiä vuosia enemmän sosiaali- ja terveyspuolelle + kouluterveydenhuoltoon lisäresurssi + vanhusten asumispalveluita lisää - painotusta pois laitosasumisesta + Rajamäen jalkapallokentän perusparannus ja kunnostusrahat sisäiltyivät vihdoin esitykseen! + sotaveteraaneille varattu kuntoutukseen, lumenauraukseen ja siivouspalveluihin 40 000 euroa Hallitus teki kuitenkin joitain muutoksia - mm. seuraavat: + kuntalisä säilytetään entisellään, eikä summaa vähennetä + Kunnossa kaiken ikää varoihin lisäystä + Lisämääräraha klaukkalan urheilualueen puku- ja huoltorakennukseen + vesiosuuskuntien perustamiseen siirrettiin määrärahaa vesilaitoksen lisärakentamisesta Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ruuhkamaksuista 22. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Matti totesi äsken telkun väittelyssä jotensakin, että ruuhkamaksut pitää mahdollistaa valtion toimesta ja pääkaupunkiseutu saa sitten päättää niiden käyttöönotosta. Siis miten tämä asia nyt menee? Ehkä syytä lähteä käsitteen määrittelystä, sillä pääkaupunkiseuduksi on yleisesti listattu vain Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Kehyskuntia ovat kunnat näistä eteenpäin. Pk-seutu + kehys aluetta kutsutaan Helsingin seuduksi ja vielä laajempana Metropolialueeksi. Onko päätösvalta siis oikeaoppisesti tässä asiassa vain pääkaupunkiseudulla? Evääkö Nurmijärven mies sananvallan pendelöijiltä? Nurmijärveläisiltä ja muilta kehyskuntalaisilta? Niiltä joiden alueilla joukkoliikenne on osin kehittymätöntä ja joiden alueille liityntäpysäköintejä ei ole ollut varaa tiepiirin rahoilla rakentaa? Eikö silti olisi kohtuullista, että ennen kuin valtion toimesta ruuhkamaksut mahdollistetaan, hoidetaan joukkoliikenne kuntoon!? Tämänkin vuoden budjetissa joukkoliikenteen lisäresurssit suunnattiin suuriin kaupunkeihin, eli ei pendelöivien alueille. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Sähköinen äänestys 21. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Sähköistä äänestystä on nyt kokeiltu ensimmäistä kertaa kolmessa kunnassa. Lakivaliokunnan kanssa kävimme tutustumisreissulla Kauniaisissa. Idea äänten sähköistämisessä on helpottaa ja nopeuttaa sekä äänestystä, että tulosten laskentaa. Änestäjän tiedot ladataan äänestyskortin mikrosiruun, joka työnnetään äänestyskoneeseen. Äänestäjä näpyttelee valitsemansa äänestysnumeron tai valitsee äänestävänsä tyhjää ja lopuksi hyväksyy toimituksen. Demo sai meikäläisen vakuuttuneeksi menetelmästä. Vaihtoehdot kapenevat suhteessa lappuäänestykseen vain siinä, että sähköistä ääntä ei voi hylätä. Kone ei siis hyväksy äänestyksessä numeroa joka ei ole listoilla, eikä näppäinvaihtoehdoissa löydy akuankkaa tai kirkkovenettä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Talouden kanssa taistelua ja taiteilua 20. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Tärkeät asiat vaativat panostuksia, mutta jostain syystä, että erityisesti sosiaali- ja terveyspuolella kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Miljoonat vilisevät - eikä yksin Nurmijärvellä. Kunnanhallituksen toinen budjetti-ilta saatiin pakettiin vajaan seitsemän tunnin puristuksella. Rajun karsinnan jäljet näkyvät, mutta valtuustolle saatiin puitavaksi kuitenkin lopulta inhimillisyyden rajoissa oleva selviytymispaketti vuodelle 2009. Varsinaiset uutiset aiheesta torstain tietämillä, mutta tässä vaiheessa sen verran positiivisia tietoja, että veroprosenttia ei olla korottamassa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Varaa lisää matka-aikaa aamulla! 19. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Motarilla odotti aamulla tylsä ylläri - nopeusrajoitukset oli vaihdettu. Turvallisuus toki ennen kaikkea, mutta rehellisyyden nimissä, voiko joku väittää että rajoitusten vaihtaminen olisi näillä leveysasteilla vielä aiheellista? Kaikkea ei ole edullista tehdä kalenterin mukaan! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Isovanhempien päivä 18. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Tänään on vietetty valtakunnallista isovanhempien päivää Eri sukupolvien välinen yhteys erityisesti perheen sisällä on arvokas asia. Isovanhempia tarvitaan niin monessa - ja toisaalta myös ihan vaan olemassa. Miten sattuikaan juuri teemapäivään, että sukuhaaramme vintiöiden vaari oli saanut mereltä vonkaleen ja mummo oli testannut uutta kakkureseptiä tyttökerhon kokousta varten. Eipä siinä kahta käskyä tarvittu. Kiitos huolenpidosta ja perheterapiasta. Iloista isovanhempienpäivää kaikille! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Loppukiri alkamassa! 17. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Hyvä vaalimeininki tuntuu ja näkyy kentällä - mutta myös gallupeissa! Rajamäellä käytiin tänään vilkasta keskustelua mm. koulutiloista, nopeusrajoituksista, työmatkaliikenteestä, kunnan aktiivisuudesta pyöräteiden hankkimisessa, hankintaosaamisesta jne. Siinä sivussa juotiin pari pänikkää Torstin ja Marjon keittämää mehua, syötiin Tompan jakelemia suklaanamuja ja Petrin patukoita, kuultiin Arilta hyviä lenkkivinkkejä, hihiteltiin Arton uusinta pitkänokkaa ja fiilisteltiin Jaskan tukijoukkojen tuomaa uutista - 23,5! Huomenna jatketaan taas - tulehan sinäkin päristämään partaa Nurmijärven S-marketille! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 143 000 päätöstä tehty 16. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Illalla marketilla tuli vastaan jo useampia ihmisiä jotka olivat äänestäneet. Hyvä hyvä! Itsekin kävin kokeilemassa mitenkä se seitsemäisen poikkiviiva oikeaoppisesti kuuluikaan vetää. Tarkkana saa olla, ettei mene ykköset ja seiskat sekaisin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Missä voi äänestää?? 15. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Tsekkaa lähin paikka äänestyspaikkapalvelusta Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 80% nuorista äänestää todennäköisesti tulevissa vaaleissa 14. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Tänään julkaistiin vuotuinen Nuorisobarometri, joka tällä kerralla keskittyy erityisesti siihen, mikä on nuorten suhde kuntaan ja vaikuttamiseen. Barometri kertoo, että nuoret ovat entistä kiinnostuneempia liittymään poliittisiin järjestöihin, ryhtymään ehdokkaaksi ja muutoinkin osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen esim. adressien, yleisönosastokirjoitusten tai bokottien muodossa. Nuoret tarvitsevat lisää kuitenkin tietoa vaikuttamismahdollisuuksistaan ja siitä, missä mitkäkin asiat päätetään. Myös nuorten lakisääteinen oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa on kunnissa huomioitava paremmin. Nurmijärvellä asiat ovat perusteiltaan ok. Meillä toimivat aktiiviset oppilaskunnat kouluissa, on nuorisovaltuusto sekä nuorisovaltuutetuilla on paikkoja lautakunnissa. Tältä pohjalta on hyvä edelleen kehittää nuorten osallistumismahdollisuuksia. Ei muuta kuin ideoita kehiin! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nurmijärven koko edellyttäisi poliisiasemaa 13. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Kunnanhallitus antoi tänään oman lausuntonsa paljon puhuttaneeseen poliisin toimipisteitä koskevaan keskusteluun. Sijaintimme, pitkät välimatkat, monitaajamaisuus ja väkimäärä edellyttäisivät että Nurmijärvellä olisi poliisiasemastatuksella oleva toimipiste. Tilatkin täyttäisivät nämä edellytykset. Kummaa lyhytjänteisyyttä poliisihallinnossa tilojen suhteen osoittaa mm. se, että Nurmijärvelle on aikanaan rakennettu kymmenkunta putkaa, joita ei ole kertaakaan säilöönottotarkoituksiin käytetty. Naapurikateus on monesti voimaa-antava elementti... eikä siis mitään syytä etteikö Nurmijärvikin saisi asemaa, kun kerran Vihdissäkin on. Sinnikkäästi taistelemme oikeuden puolesta! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vaalmainosten turmeleminen on rikos! 12. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Lämmin kiitos niille, jotka ovat ilmoittaneet ja ilmiantaneet ulkomainoksiin kohdistuneita tihutöitä! Mahtavatkohan kaikki ymmärtää, että vaalimainosten turmeleminen on rikos? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Tiedän paikan mukavan... 11. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Vuonna 1943 - ensimmäisenä maana maailmassa - Suomelle säädettiin lailla kouluruoan tarjoamisesta koululaisille maksutta. Lakiin säädettiin kuitenkin viiden vuoden siirtymäaika, joten vuotta 1948 pidetään virallisena maksuttoman kouluruokailun alkamisvuotena. Kouluruoan 60v päivää juhlittiin 10.10. Klaukkalan koulu kutsui kuntapäättäjiä syömään juhlamenun: Appelsiinilohi Yrttitarhan kastike Juhlapäivän Buffet-perunat Hunajaiset punajuurisuikaleet Kurpitsainen salaatti Raikas mustikkavaahto Ruispala, Keiju-levite, maito Ruokailuhetkellä on monta tärkeää tehtävää pienten koululaisten arjessa, elämässä ja kehityksessä. Perjantainen oli tärkeä yhdessäolon ja oppimisen hetki myös meille kutsuvieraille. Sentin venymisellä on rajansa, joihin varmasti syvennymme jo tämän syksyn budjettikeskusteluissa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Eläkeläisten verotuksesta 10. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Toinen vierasryhmän kysymys liittyi eläkeläisten verotukseen. Eläkeläisten verotusta alennettiin vuoden alusta kaikilla tulotasoilla siten, että eläketuloa saavien veroaste on korkeintaan palkansaajien verotuksen tasolla, kun verrataan yksin elävän eläkkeensaajan ja 53-vuotta täyttäneen palkansaajan veroastetta. Tätä kohtaan on kuitenkin kohdistunut epäluuloisuutta, koska verohallinto ei ole kansalaisille tarjoamissaan vertailuissa tuonut riittävän selvästi esille, että palkansaajien kontolla on myös eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksu. Verot muuttuvat vertailukelpoisiksi vain kun huomioidaan myös pakolliset veroluontoiset maksut: eläkevakuutusmaksu ja työttömyysturvamaksu, jotka vakiintuneesti luetaan veroasteeseen. Nehän myös vähentävät suoraan palkkatulosta palkansaajalle käteen jäävän tulon määrää. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on antanut Verohallinnolle ohjeistuksen, jonka mukaan jatkossa on tuotava selkeästi esille tämä yleiseen laskutapaan liittyvä poikkeus. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Laajakaistasta 9. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Lämmin kiitos eiliselle vierasryhmälleni hyvästä keskustelusta. Lupasin palata esiin nousseihin asioihin täällä päiväkirjan puolella. Ensin vastaus laajakaista-asiaan: Euroopan unioni määrittelee laajakaistayhteyden miniminopeudeksi 256 kilobitin nopeuden. Suomeen nyt suunnitellun kansalaisille tarkoitetun laajakaistan miniminopeudeksi ollaan määrittelemässä yhden megabitin nopeutta. Suomesta tulee myös ensimmäinen eurooppalainen maa, joka määritteleen laajakaistayhteyden peruspalveluksi. Lakiesitystä on valmisteltu kansliapäällikkö Harri Pursiaisen tekemään laajakaistaselvitykseen. Kyseisen selvityksen mukaan nopeiden viestintäverkkojen alueellisesti tasapuolinen tarjonta ei onnistu yksinomaan kaupalliselta pohjalta. Raportissa ehdotetaan, että valtio, maakunnat ja kunnat osallistuisivat televerkon parantamiskustannuksiin niiltä osin, kuin vuoden 2015 tavoitetasoa ei pystytä saavuttamaan kaupallisesti. Tarkoitus on, että maakuntien liitot kilpailuttaisivat rakentamisen teleyritysten kesken. Valtion tuki on tarkoitus kohdistaa verkkojen rakentamiseen. Kuluttajat hankkivat ja kustantavat jatkossakin yhteytensä itse ja päättävät täten itse yhteytensä nopeudesta ja käytetystä teknologiasta sekä palveluntarjoajasta. Hallitus on ministeri Lindénin esityksestä päättänyt, että nopeiden laajakaistayhteyksien tulisi olla vuoden 2015 loppuun mennessä kysynnän mukaan lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuvilla koko maassa. Runkoverkon nopeuden tulisi olla tuolloin vähintään 100 megabittiä sekunnissa ja lähimpään valokuitu- tai kaapeliverkoon saisi olla korkeintaan kaksi kilometriä. Puhetta tietoyhteiskunnasta kyllä piisaa, mutta paperipinot sen kuin kasvavat ja mustekynät suhisevat kun odotamme että työpaikalle saisi tuoda koneen. Käsittämättömän takapajuista!!! Piuhatkin olisivat jo valmiina!!! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Perhehoitoa vanhuksille? 8. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Vanhusten viikko jatkuu eri muodoissa. Porvoossa on tehty kiintoisa avaus - kaupunki aikoo kartoittaa löytyykö Porvoon seudulta henkilöitä, jotka haluaisivat toimia vanhusten perhehoitajina. Perhehoidossa vanhusta hoidetaan yksityiskodissa perheenjäsenenä. Keskeistä perhehoidossa on kodinomaisuus, tavallinen päivärytmi ja pienet yhdessä tehtävät askareet. Perhehoito on hyvä hoitomuoto erityisesti muistisairauksia poteville ikäihmisille sekä vanhuksille, joilla on kotona yksin turvaton olo. Perhehoitoa voidaan käyttää lisäksi myös tilapäiseen hoitoon mahdollistamaan omaishoitajien vapaapäivät. Perhehoito on myös kunnille edullinen vaihtoehto ja luo alueelle uusia työpaikkoja. Ajatus jota kannattaa selvittää. Tarvetta varmaankin olisi, mutta mitä ajatuksesta tuumaavat ikäihmiset? Ja löytyisikö meiltä hoitoperheitä? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| PoNussa on Poweria! 7. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Enää vain 8 päivää ennakkoäänestyksen alkuun. Huiiii! Vaalikuume alkaa kohota! Erityisen tyytyväinen voi olla siihen, miten mahtavat ehdokkaat meillä näissä vaaleissa on. Pohjois-Nurmijärven Kokoomuksesta bonuksena mahtava asenne! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hyvää vanhusten viikkoa! 6. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Viisas vanhuus tarvitsee tuekseen viisaita päätöksiä. Kunnanhallituksessa startattiin tänään budjetin käsittely. Karsitun esityksen harvoja ilahduttavia asioita oli se, että nyt panostetaan ikäihmisten asumiseen! Suunnitelmissa on panostaa tulevina vuosina ratkaisuihin, joiden avulla laitospainotteisesta asumisesta saataisiin painopiste siirrettyä kodinomaisempiin olosuhteisiin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Liityntäpysäköintipaikkoja tarvitaan! 5. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Julkisen liikenteen käyttöä pitää helpottaa sekä tiepiirin tasolla, että kuntatasolla. Eniten julkiseen liikenteeseen liittyviä yhteydenottoja tulee Sampo-kyydeistä. Vuoroliikennettä tukeva Sampo on saatava toimivaksi ja luotettavaksi. Palvelun kehittämisestä on juuri valmistumassa selvitys, joka toivottavasti antaa reseptin, miten suurta tarvetta ja kovaa hintaa saadaan vastaamaan laadukas palvelu. Toinen akuutti asia ovat liityntäpysäköintipaikat. Nurkkarissa nostettiin uhkakuvaksi, että mm. Klaukkalan uutta toria ryhdytään käyttämään liityntäpysäköintiin. Lienee varsin aiheellinen pelko niin kauan kun vaihtoehtoa ei ole. Pysäköintipaikkojen tarve on huutava myös kaikissa muissa päätaajamissamme, sekä lähimpien juna-asemien lähettyvillä. Asiaan pitää saada muutos. Itse uskon, että julkisen liikenteen toimivuuuteen panostaminen on moninkertaisesti tehokkaampi keino kuin ruuhkamaksut. Niin - ja miksi ihmeessä joukkoliikennetuki on kohdennettu juuri suuriin kaupunkeihin, vaikka kehyskunnista tapahtuva pendelöinti on Helsingin Sanomienkin mukaan se todellinen ongelma? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| "Hyvä veronmaksaja - mihin haluaisit veroeurosi sijoitettavan?" 4. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Talouselämä lähestyi vaaleja virkistävästä - muttei lehdelle niinkään yllättävästä suunnasta - talouden näkökulmasta. Anna-Liisa Lilius veikkaa, että äänestäjää ilahduttaisi se, että muistetaan kuka kaikki nämä lupaukset maksaa. Tärkeä pointti! Erityisesti, kun meillä korkean veroprosentin kunnassa on heitetty ilmaan melkoinen määrä miljoonahankkeita (tiepiirille kuuluvien teiden toteuttaminen kunnan kustannuksella, monitoimihalli, uimahalli, kulttuuritalo...) Peruspalvelut on toki hoidettava ensin - mutta mitä kivaa sen lisäksi? Taloustilanne näyttää, ettei ylijäämää investointeihin näillä näkymin jää ja myös tonttimyynti on uhkaavasti hiipumassa. Lainakanta per asukas on jo monia vertailukuntia korkeammalla - 1650 euroa. Ehkäpä meillä kysymys olisikin aseteltava niin päin, että minkä lisäinvestoinnin vuoksi sinä olisit valmis nostamaan veroprosenttia - vai olisitko? (Yksi prosentti on n. 5 miljoonaa euroa) Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Poliisi ei saa hävitä katukuvasta 3. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Kävin Klaukkalassa rupattelemassa ja kuulostelemassa mitä sieltä nousee tulevan valtuuston toivelistalle. Liikenneasiat olivat ehdottomasti ykköshuoli. Turvattomat koulutiet ja turhauttava ruuhka. Kakkoseksi ei yllättäen kuitenkaan noussut uimahalli, vaan turvallisuus ja poliisi. Turvallisuus on asia, josta ei pidä tinkiä. Levottomuus ja epämääräisyys tuntuivat kuitenkin monen mielestä Klaukkalassa lisääntyneen ja poliisin lähitoimipisteiden säilymistä pidettiin ehdottoman tärkeänä. Kuin vahvistukseksi huristeli poliisipartio maijallaan samanaikaisesti edestakaisin Klaukkalan raitilla. Poliisiasia ei sinänsä ole valtuuston päätettäviä, mutta keskustelu poliisin toimipisteistä tai toiminnoista Nurmijärvellä sopii kuitenkin hyvin ajankohtaan, koska toimipistepäätökset ovat parhaillaan valmistelussa läänissä ja ministeriössä. 21.10. on Nurmijärvelle tulossa Hallintovaliokunnan kokoomusryhmä vierailulle ja silloin on tarkoitus, että hallintovaliokunnalle annetaan selkeä käsitys Nurmijärven poliisitarpeista, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen Uimahallin remontti 2. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Vaalien kuumimmaksi kysymykseksi Nurmijärvellä näyttää nousevan liikuntatilojen rakentaminen. Tiloja tarvitaan nykyistä enemmän sekä uintiin, että muuhun liikuntaan. Selvitystyö uimahalliasioista on piakkoin valmistumassa käsittelyyn - sopivasti budjettipainin alkaessa. Fakta on, että vesineliöiden tarve kunnassa on huomattavasti nykyistä tarjontaa suurempi ja jatkuvasti kasvava. Fakta on myös se, että vaikka selvitys onkin valmistunut, suunnitelmien eteenpäin vieminen, rahoituksen löytäminen ja tarvittavat päätökset ottavat vielä väkisinkin siinä määrin aikaa että sitä voidaan mitata vuosissa. Rajamäen Uimahallin kipeästi kaipaama allasremontti on haluttu pitää mukana vesineilöspekulaatioissa, josko olisi voitu lyödä kaksi kärpästä laajentamalla Rajamäkeä remontin ohella. Tässä vaiheessa lienee kuitenkin järkevintä, että erotetaan Rajamäen remotti selkeästi omaksi hankkeekseen - etteivät ne vähäisetkin neliöt ehdi rapistua asiaa vatvoessa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Tietoa kuntavaaleista Nurmijärvellä 1. Lokakuuta 2008 |
![]() |
| Kunta on avannut kotisivuilleen kuntavaalisivut, jolta löytyy hyödyllistä infoa mm. äänestyspaikoista ja aikatauluista. Tarjolla on myös keskustelupalsta, jolle toivottavasti myös monet löytävät. Täältä Nurmijärven kuntavaalisivuille Kirjoita kommentti tai vastine »» | |

