Tällä palstalla pidän päiväkirjaa, vastaan saamiini kysymyksiin ja julkaisen esittämäni puheet. Kirjoitan aiheista, jotka koskettavat politiikan lisäksi myös yksityiselämääni.
![]() |
|
| Pölypunkkivaara ohi! 31. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Aamu-tv:ssä punkkiprofessori totesi, että pölypunkit Suomessa ovat lähes kadonneet sukupuuttoon. Keinokuidut, kuiva ja viileä huoneilma ja hyvä hygienia ovat tehneet punkin elämästä hankalaa. Vaikka tutkija harmitteli tutkimusmateriaain harvenemista, niin eipä taida muita haitata. Lienee silti vielä melkoinen määrä punkkiystävällisiä mökkejä, joihin moderni aika ei ole löytänyt? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kesä edessä - talvi takana 30. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Liittyneeköhän ikääntymiseen, mutta sopeutuminen ajanvaihdokseen tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta ja vastentahtoisemmalta. Omassa arjessa oletettu hyöty energiasäästöistä tai valoisan ajan lisääntymisestä kääntyi päinvastoin, sillä aurinko nousee nyt vasta reilun tunnin myöhemmin kuin meikäläinen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Minijellonien nimiuudistus käynnistyi 29. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| 1972 Kansallinen koululaisliitto Minit 1975 Porvarillinen varhaisnuorisoliitto PVL 1992 Minijellonat 2008 ??? Minijellonien hallitus päätti toteuttaa neuvoa antavan kansanäänestyksen uudesta nimestä. Äänestys on tulossa pikapuoliin yhdistyksen www-sivuille - mutta nyt jo pohdittavaksi vaihtoehdot: a) Kansalliset Minit ry b) Minit ry c) muu - mikä? ____________ Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Varautuminen liikennepoliittisen selonteon puintiin alkaa 28. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Nyt luulisi joka iikkaa kiinnostavan - nimittäin liikennepoliittinen selonteko 2020 on vihdoin *nähtävillä. Ensi tiistaina kansanedustajat voivat avata aiheesta sanaiset arkkunsa ja alkavan viikonlopun aikana kannattaa pistää viestiä, josko mieleen tulee jotain mitä olisi olennaista tuoda ilmi. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Häkeselonteko pulkassa 27. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Kylläpäs on ollut päivä täynnä monenlaista - mutta jotain tuli tänäänkin valmiiksi: Halintovaliokunnan lausunto hätäkeskusselonteosta Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nuoriso- ja liikuntalautakunnat säilyivät 26. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Nurmijärvellä on puurrettu hikinen urakka organisaatiouudistuksen kanssa. Viimeinen pala - luottamushenkilöorganisaatio - ei osoittautunut lainkaan helpoimmaksi panna paikalleen. Vääntö jatkui aina valtuustoon asti, jossa lopulta esitetystä mallista tuunattiin nuoriso- ja liikuntalautakuntien nimet vanhoiksi tutuiksi. Kohua yritettiin herättää kulttuurin nimissä. Valittu malli ei kuitenkaan mitenkään uhkaa Nurmijärven vankkaa kulttuurielämää - vaan päin vastoin luo edellytykset vahvistaa sitä entisestään. Uusi luottamushenkilöorganisaatio astuu voimaan uuden valtuustokauden alusta 2009 - ja ilmestyy pöytäkirjan tarkistusten jälkeen pikimmiten nähtäville myös kunnan sivuille. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kysymys ja ministerin vastaus ajo- ja lepoaikalaista 25. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Ajo- ja lepoaikalainsäädännön toimivuus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on säädellyt unionin laajuisesti kuljetusliikenteen ajo- ja lepoaikoja. Viimeksi suomalaisia säädöksiä on tarkistettu kyseisten EU-määräysten takia vuoden 2007 lopulla. Suomi on saanut poikkeusmahdollisuuden EU:n ajo- ja lepoaikoihin, jotka koskevat eläin- ja hinauskuljetuksia Oulun ja Lapin lääneissä, pois lukien Oulun ja Kajaanin kaupungit, sekä muualla maassa niissä kunnissa, joiden asukastiheys on alle 5 henkilöä/neliökilometri. Tämä poikkeus on hyvä esimerkki siitä, että EU-lainsäädäntöön voidaan saada poikkeuksia hyvin perusteluin. Ajo- ja lepoaikasäädökset ovat herättäneet keskustelua laajemminkin kuljetusyrittäjien keskuudessa. Suomen lisäksi keskustelua ajo- ja lepoaikasäädösten sovellettavuudesta paikallisiin olosuhteisiin on käyty esimerkiksi Tanskassa, missä on jopa nähty kuljettajien ja kuljettajayrittäjien mielenosoituksia viranomaisten kireiden säännöstulkintojen takia. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko ajo- ja lepoaikalainsäädäntö tällä hetkellä sellainen, että se mahdollistaa joustavan työskentelyn vaarantamatta kuljetusyritysten toimintaedellytyksiä, toimiiko lainsäädäntö kustannuspaineiden alla taistelevien kuljetusyritysten toiminnan kehittämistä vastaan ja mikäli EU-lainsäädännön ohjausvaikutus nousee kohtuuttomaksi, onko hallitus valmis toimimaan suomalaisen kuljetusliikenteen toimintaedellytysten puolesta? Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2008 Outi Mäkelä /kok _________________________________ Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Outi Mäkelän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 40/2008 vp: Onko ajo- ja lepoaikalainsäädäntö tällä hetkellä sellainen, että se mahdollistaa joustavan työskentelyn vaarantamatta kuljetusyritysten toimintaedellytyksiä, toimiiko lainsäädäntö kustannuspaineiden alla taistelevien kuljetusyritysten toiminnan kehittämistä vastaan ja mikäli EU-lainsäädännön ohjausvaikutus nousee kohtuuttomaksi, onko hallitus valmis toimimaan suomalaisen kuljetusliikkeen toimintaedellytysten puolesta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Ajoaikasäädökset ovat kompromissi toisaalta sujuvan liikenteen hoitamisen ja toisaalta liikenneturvallisuuden ja kuljettajien kohtuullisten työskentelyolosuhteiden välillä. Väsymisonnettomuuksien vähentäminen raskaassa tieliikenteessä on tärkeä tavoite, ja enimmäisajoajat ja vähimmäislepoajat ovat tämän tavoitteen saavuttamiseksi tärkeä keino. Uusi EU:n ajo- ja lepoaikamääräyksiä koskeva Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetus N:o 561/2006 kiristi ajoaikoja enemmän kuin mihin Suomessa olimme valmiita. Kireät ajo- ja lepoaikamääräykset ovat Suomen pitkillä välimatkoilla huomattavasti hankalampia kuin useimmissa muissa EU:n jäsenmaissa. Kun säädöksestä neuvoteltiin, kysymyksen perusteluissa mainittu harvaan asuttujen alueiden poikkeus määrättyihin kuljetuksiin oli Suomen säädöksiin saama myönnytys. Se ei kuitenkaan kattanut kaikkia Suomessa ongelmallisiksi koettuja ajoaikojen kiristyksiä. Kansallisia joustomahdollisuuksia olisi tarvittu huomattavasti lisää. Toisaalta on huomioitava, että suurimmassa osassa kuljetuksia ajomatkat ovat niin lyhyitä, että ajoaikasäädösten enimmäisrajat eivät ole ongelmallisia. Kysymyksessä mainittuun kritiikkiin voidaan pitkälle yhtyä. Tilanteen korjaamiseksi on kuitenkin vaikea nopeasti tehdä mitään. Vain Euroopan komissiolla on valtuus tehdä aloitteita säädösten muuttamiseksi, eikä komissiolla ole tällä hetkellä mitään merkittäviä ajoaikojen muutosehdotuksia vireillä. Liikenne- ja viestintäministeriöllä on hyvät ja toimivat suhteet asiaa valmisteleviin virkamiehiin, ja mikäli ajoaikasäädösten muuttamiseen saataisiin poliittista tukea muualla EU:ssa, Suomen näkökantoja varmasti kuultaisiin. Euroopan parlamentti ja neuvosto päättäisivät kuitenkin säädösten sisällöstä. Lisäksi on muistettava, että Suomen näkökannat jäivät vähemmistöön nykyisistä säädöksistä päätettäessä. Liikenne- ja viestintäministeriön apuna on laajapohjainen viranomaisten ja alan järjestöjen muodostama ajoaikasäädösten tulkintaryhmä. Tämä ryhmä on löytänyt tulkintamahdollisuuksia, jotka sopivat Suomen olosuhteisiin, ja näin on onnistuttu välttämään sellaisia ristiriitoja, joita joissakin muissa jäsenvaltioissa on tullut esiin. Ryhmän mahdollisuudet ovat tietenkin rajalliset, sillä säädösten sanamuotoa ei voi tulkinnalla muuttaa. Hallituksella on valmiudet toimia suomalaisen kuljetusliikenteen toimintaedellytysten puolesta. Mahdollisuuksia säädösten muuttamiseksi selvitetään, ja jos edellytyksiä näyttää olevan, hallitus tulee olemaan asiassa aloitteellinen. Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2008 Liikenneministeri Anu Vehviläinen Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Iloista pääsiäistä! 20. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Tämä tyttö hurauttaa luudan käyntiin ja keskittyy opettelemaan tanssin taikoja pyhinä. Kuka on koskaan sanonut, että elämän pitäisikään olla helppoa... Toivottavasti lähipäivät kuitenkin näyttävät minkälaista se voisi olla, jos kaikki sujuisi kuin tanssi. Aurinkoista, maistuvaa, virkistävää ja taianomaista pääsiäisen aikaa kaikille! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Liputuspäivä 19. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Minna Canthin syntymäpäivä ja tasa-arvon päivä on asteittain edennyt siihen, että 2003 vakiintunut, 2005 virallistettu ja 2007 kalenteriin merkitty liputuspäivä sai jo valtaosan talouksista nostamaan lipun salkoon. Hyvä Suomi! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vuosipäivä 18. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Kylläpä aika rientää, kun elämä on pullollaan haasteita, vauhtia ja monenlaista mukavaa. Vuosi sitten aamupäivästä paistoi aurinko. Edellinen ilta oli painettu vaalikentillä myöhään. Kävin lenkillä, vastasin sähköpostiin ja puheluihin. Iltapäivästä jännitys alkoi kohota ja sääkin muuttui lähes mahdottomaksi myräkäksi... 5808 kertaa kiitos!!! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nurmijärven yritykset löytyvät nyt helposti netistä! 17. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Nurmijärven www-sivujen alle on avattu yritysrekisteri, josta voi helposti hakea alueen yrityksiä ja palveluntarjoajia. Yritykset tullevat päivittämään tietojaan lähikuukausina, kunhan päivitystunnukset on saatu postitettua. Tiedot päivitetään myös säännöllisin väliajoin yritysrekisteristä. Perustoiminnot kuitenkin toimivat jo nyt. Käy tutustumassa! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 55% johtajista naisia 16. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Onnittelut Espoon kaupungille! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Puheenjohtajapäivillä 15. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Puheenjohtajapäivillä oli hyvä käydä ammentamassa energiaa. Me-henki on korkealla ja päivä päivältä lähestyvät kunnallisvaalit ovat saaneet vipinää väkeen. Yleisesti tuntui harmittavan, että kehykset, NRF:t, energiakeskustelut ja muut viikon tärkeät asiat ovat jääneet uutisoinnissa kakkoseksi. Nurmijärven poppoo oli hyvin edustettuna - niin kuin yleensäkin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vierailuja 14. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Kevät tuo paljon mukavia ihmisiä eduskuntaan tutustumiskäynnille. Enemmänkin toki mahtuu - ja vierailulle voi tulla ympäri vuoden. Jos kiinnostaa, niin otathan yhteyttä outi.makela@eduskunta.fi tai avustajaani Tuomas Nurmelaan. Vierailuista lisätietoa löytyy myös eduskunnan sivuilta Lämmin kiitos tämän päivän vieraille Kivenpuiston koulusta ja Seniorikillasta. Säiden puolesta kevät antaa näköjään vielä odottaa, mutta toivoa on - rintamuksessakin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Opetusministeriöltä tunnustus partiolaisille 13. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Opetusministeriön myöntämän 10 000 euron nuorisotyön tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Suomen Partiolaiset. Perusteluiden mukaan palkittu järjestö edustaa järjestökentässä vahvaa (75 000 jäsentä) ja historiallista organisaatiota (Suomessa vuodesta 1910), joka on pystynyt muuttumaan ajan hengessä, ja huomioimaan yhteiskunnassa vallitsevan lapsi- ja nuorisopolitiikan kysymykset. Palkinnon luovutti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin Allianssi-risteilyn avajaisseminaarissa Helsingissä keskiviikkona. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle yhteisölle. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Nuorten Palvelu ry:n toimialajohtaja Pauli Parviainen, Hollolan Nuorisoseura, Mikkelin ammattikorkeakoulun lehtori Maija-Sisko Kauppila, Inarin kunnan viestintäpaja, Sorin Sirkus Tampereelta ja helsinkiläinen kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Keltaisen nauhan päivä 12. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Pitkät istumissessiot (huonossa asennossa lysähtäneenä) innostivat tutustumaan päivän teemaan - tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyyn. Keltaisen nauhan sivuilta löytyi liuta helppoja ja hauskoja jumppavinkkejä. Käyhän sinäkin vikaisemassa: Jätkän humppa Hartiavoimin Vatsat vahvaksi Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kelpo kehykset 11. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Kehyksissä paljon positiivista: Poliisille työttömien poliisien palkkaamiseksi lisätään kehyskaudella etupainotteisesti 35 miljoonaa euroa. Perusväylänpitoon 60 miljoonaa. Tutkimus ja kehitystyön rahoitusta lisätään aiemmin päätetystä 13 miljoonaa. Uusien liikennehankkeiden aloittamiseen panostetaan aiemman kehyksen ylittäviä varoja 80 miljoonalla valtion omaisuuden myyntituloista. jne,jne... Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Aikeista sopimukseksi 10. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Näilläkin sivuilla ruodittu Helsingin seudun asunto- ja tonttitarjonnan edistämistä koskeva aiesopimus nuijittiin sitten meilläkin hallituksessa sovinnonhakuisesti eteenpäin. Toivoa sopii, ettei yhteistyöhalukkuus kuivu paperitiikeriksi. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ratsastusterapiasta Kela-korvausta? 9. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Masentuneita ja psykoottisia potilaita on hoidettu Lohjalla jo 10 vuoden ajan ratsastusterapialla. Hyvät tulokset ovat kannustaneet tutkimaan asiaa tieteellisesti. Josko näyttöä löytyy, hoitomuodolla olisi mahdollisuuksia päästä myös Kela-korvauksen piiriin. En ole lääkkeiden vastustaja, mutta pillerireseptien ei tule olla ainoa vaihtoehto. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nice day 8. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Kuuntelin uteliaana kun radiossa kerrottiin itänaapurimme tavoista viettää naistenpäivää. Kukkia, lahjoja, huomionosoituksia, vapaapäivä jne. Jo pienestä pitäen poikia opetetaan huomioimaan tyttöjä tuona erityisenä päivänä. Piitun napakka kirjoitus naistenpäivän tarpeettomuudesta Nypärissä vastaa kuitenkin enemmän omaa näkemystäni. Erilaisuus on rikkaus ja naisellisuutta ja miehekkyyttä väheksymättä en näe tarvetta korostaa sukupuolta muiden ominaisuuksiemme yli. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| The NATO Response Force 7. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokous päätti Suomen osallistumisesta NRF-joukkoihin. Se jäi vielä auki, mikä on sopivin tapa Suomelle. Päivystysvuoroihin ei kuitenkaan missään muodossa. Mielestäni päätös on hyvä ja odotan mielenkiinnolla minkälaista keskustelua aiheesta syntyy eduskunnassa tiistaina 11.3. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Lautamieskeskustelun varaslähtö 6. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Lautamiesjärjestelmän uudistus on tulossa keväällä ulos uunista eduskunnan keskusteltavaksi, mutta keskustelu livahti käyntiin jo tänään kyselytunnilla. Lautamiehistä ei haluta tyystin eroon, mutta järjestelmää on suunniteltu kevennettäväksi ihmisten oikeusturvaa vaarantamatta niin, että jatkossa heitä ei käytettäisi enää vähäisimpien rikosten käsittelyssä, jossa tuomiot ovat enemmänkin rutiinia eikä niiden langettamisessa tarvita maallikoiden asiantuntemusta. Lautamiesten määrän on arvioitu laskevan nykyisestä noin puoleen ja säästyneet varat ohjataan pahiten ruuhkautuneiden käräjäoikeuksien vahvistamiseen. Aiheesta on tullut jo muutamia yhteydenottoja, mutta otan mielelläni vastaan lisää näkökulmia ja kommentteja siitä miltä kaavaillut muutokset vaikuttavat. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Poiminta matkan varrelta 5. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Melkoisen mukavaa yhteisöllisyyttä. Piti ihan pysähtyä ottamaan kuva. _____________________________________ Keväinen aihe inspiroi kommentoimaan Kiitos!! _____________________________________ Kirjoitus tuo tolppaan lyöty siitä siisteydelle koituu hyöty. Kakatonko pihakatu, se totuus on, vai pelkkä satu? Vaan Rajamäen rakit tiedon taitaa, kun on lappu liki aitaa: Ennen pihan pientareilta, kun nurmikoita ajelin, löysin kakan jalan alta, ja kauan sitä putsailin. Kun omistajat koiratarhain ei kiinnostuneen tarpehista. Löytyi päätös mitä parhain: koirille toin lukemista. On täällä koirain lukutaito, vaikkei omistaja ehkä huomaa, toteemus on mulla aito: siisteys lie tekstin tuomaa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Lapin matkailu kuntoon vihkimislain muutoksella?? 4. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Eduskunnassa käytiin tänään oikeusministerin johdolla pitkä lähetekeskustelu vihkimisoikeuslakiin tehtävistä muutoksista. Esitetyissä muutoksissa ei sinällään mitään oudoksuttavaa, mutta kun lainmuutoksen syyksi oli mainittu Lapin matkailuelinkeinon edistäminen, odotan varsin suurella mielenkiinnolla asiantuntijoiden näkemyksiä lain vaikutuksista. Nunnukha nunnukha... Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vastinpareja 3. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| Jari Arffman kannattaa käydä tsekkaamassa: Kirjastogalleriassa Nurmijärvellä Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ei puhelinluetteloa 1. Maaliskuuta 2008 |
![]() |
| STT:ltä luin helpottavan uutisen; puhelinluettelosta voi kieltäytyä laittamalla postilaatikkoon ilmoituksen: ei puhelinluetteloa. Hyvä tietää myös se, että tarpeettomat puhelinluettelot voi lajitella paperinkeräykseen. Enpä ole itse moiseen laitokseen koskenut ainakaan viiteen vuoteen - ja silloinkin lähinnä karttaosioon. Taitaa olla aika ajamassa puhelinluettelon ohi. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |

