Tällä palstalla pidän päiväkirjaa, vastaan saamiini kysymyksiin ja julkaisen esittämäni puheet. Kirjoitan aiheista, jotka koskettavat politiikan lisäksi myös yksityiselämääni.
![]() |
|
| Kitkaa! 31. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Kiitos Timppa! Nyt voi talvi tulla! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ke 31.11. klo 18 Keskustelutilaisuus Rajamäen Terveysasemasta 30. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Kylän aktiivit ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi ja propagandatyö on jo ilmeisesti jonkin verran tuottanut tuloksiakin. Hienoa! Rajamäen terveysasemaa ja hammashoitopalveluita ei tule siirtää Kirkolle. Keskiviikkona kannattaa asiasta kiinnostuneiden tulla Rajamäen Yläasteen kuntolaan kuulostelemaan tilannetta. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kutsunnoissa 29. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Sain ilmeisesti melko harvinaisen tilaisuuden armeijan käymättömänä naisena puhua kutsuntatilaisuudessa Nurmijärven nuorille miehille. Omalta osaltani naisten vapaaehtoinen palvelus alkoi liian myöhään (vasta 1995)- mutta toivottavasti joskus tulee tilaisuus osallistua maanpuolustuskurssille. Silti on toki joitain omiakin "armeijamuistoja" elämän varrella kertynyt - joiden perusteella kehoitinkin tulevia varusmiehiä muistamaan mikä voima on vanhanaikaisella kirjeellä tai postikortilla. Toivottavasti kummien, mummien, tyttöystävien ja muiden postiluukut kolisevat ahkerasti! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 350km eessuntuas köröttelyä 27. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Nurmijärvelle, Hyvinkäälle, Rajikseen... Nummituvalle, Tuusulaan, Karkkilaan... Vihtiin ja kottiin. Pitäsköhän yllättää talvi ja pistää kohta jo kitkat alle? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nuora järjestäytyi 26. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Uusi hallituskausi, uusi kokoonpano myös Nuorisoasiain neuvottelukunnassa (Nuorassa). Alkuun linjasimme työn painopisteitä ja otimme tuntumaa suurimpaan työmaahamme, eli Nuorisopoliitiikan kehittämisohjelman arviointiin. Ohjelman on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä ja arvioinnilla on tarkoitus vahtia ettei ohjelma jää pölyyntymään arkistoon. Ohjelman sisältöön on edelleen mahdollisuus vaikuttaa Kannattaa tutustua! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Voipilaana kaipaa mausteita 25. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Pimeä, pitkät päivät ja hervoton nuha. Meikäläinen on viettänyt "puna"nenäpäivää jo maanantaista lähtien. Taitaa vielä olla hiukka aikaista glögitellä - mutta kyllä tuhti viinimarjaglögi on hyvää näin syssymmälläkin - ja terveellistä! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Studia 15vee 24. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Viimekerrasta Studiamessuilla olikin jo aikaa. Meininkiä kannattaa käydä tsekkaamassa - ja etenkin Kokoomusnuorten meinkinkiä osastolla 33a. Hengailimme mestoilla tänään Einarin kanssa... Ei liene vaikea arvata kummalta pyydettiin enemmän nimmareita :) Mitä jäi käteen... Hmmm... Leimattu liha lienee laadun merkki? No ainakin laadukkaiden messujen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Vantaa ulkoistaa päivystyksen ja tekee 20% säästöt 23. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Uudenmaan uutiset saivat höristelemään korvia - no jotta! Vantaa ulkoistaa koko terveyskeskuspäivystyksensä ja kilpailuttamisen ansiosta päivystysmenot laskevat noin 20 prosenttia eli 900 000 euroa vuodessa. Vantaalla uskotaan, että kilpailuttamisen myötä terveyskeskuspalvelujen laatu ja asiakaspalvelu paranee. Mitä iso edellä...? Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Suomen kielen lautakunta suosittaa tasa-arvoista kieltä 22. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Rakas päiväkirja! Olen täällä muutamaan kertaan tuhissut näitä rouva puhemiehiä ja rouva maaherroja... Ei varmaan herra lentoemäntäkään pahastu, että Suomen kielen lautakunta on nyt antanut virallisen suosituksen siitä, että sukupuolta kuvaavia työnimikkeitä ryhdyttäisiin vähitellen karsimaan - eikä niitä ainakaan keksittäisi uusia. Termejä ja sanavalintoja tulisi sen mielestä miettiä erityisen tarkasti lainsäädännössä ja hallinnossa. Ja tiedotusvälineiden ei pitäisi puhua esimerkiksi naisautoilijasta tai naislääkäristä silloin, kun sukupuolella ei ole olennaista merkitystä. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Prööm, prööm... 21. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Onnea Kimi! Taitoa, tuuria ja taktiikkaa! Tuntuu se sinivalkoiseen sielu sietävän inan ferrariväriäkin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen terveysaseman kohtaloa puntaroineen työryhmän raportti netissä 20. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Terveysasemaa koskeva arviointiraportti on julkaistu Nurmijärven kotisivuilla. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Merja Parkkinen - lupaus tulevaisuudesta 19. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| 612 lähestyy. Entisenä TaiKilaisena tuntui luonnolliselta kysyä apua tulevaisuuden ammattilaisilta. Löytyi Merja Parkkinen. Idearikas, taitava, visionääri ja tarinankertoja. Sävyt, dynamikkka ja materiaalit alkavat hahmottua. Väläys luonnoksesta: Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Jännitteitä maailmalla - eikä lopulta edes niin kovin kaukana... 18. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Ulkomaanuutisissa vilisevät sanat Turkki ja Irak - ja jos niitä lukee kuin p*** r*******a, niin ainakin meikäläisellä nousivat karvat pystyyn. Kyseessä on kuitenkin mahdollinen tuleva EU maa. Turkin hallitus pyysi maanantaina parlamentilta valtuutusta sotilasoperaatioille Pohjois-Irakissa. Parlamentin on määrä päättää asiasta keskiviikkona. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kehotti keskiviikkona kongressia luopumaan aloitteesta, jonka mukaan armenialaisten joukkotuhoa kutsutaan kansanmurhaksi. Yhdysvallat tarvitsee Turkin tukea varsinkin Irakissa. Suurin osa Yhdysvaltain armeijan lentorahdista kulkee Irakiin turkkilaisen tukikohdan kautta. Keskiviikkoiltana Turkin parlamentti teki kuitenkin päätöksen, jonka mukaan hallituksella on vapaat kädet hyökätä Pohjois-Irakiin. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toppuutteli Turkkia hetimiten lähettämästä joukkoja Irakiin. Myös Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer kehotti Turkkia malttiin. Samaan aikaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on vaatinut Yhdysvaltoja kertomaan, koska amerikkalaiset aikovat vetäytyä Irakista. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| 32 km / hklö 17. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Suomalaiset ajavat keskimäärin 32 km päivässä. Vuosia pendelöineelle määrä tuntui yhtäkkiä melko pieneltä. Pikaisten kalkulaatioiden jälkeen sain omaksi keskiarvokseni viimevuosilta 73... Parannus olisi kieltämättä paikallaan. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kunta-alan päättäjät Tampereella 16. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Kunta-alan päättäjäpäivillä etsittiin parasta johtajuutta eri muodoissa. Päivien alkajaisiksi käytiin syväluotaus moniääniseen kansalaisyhteiskuntaan ja kuntalaisten kuulemiseen. Asia on ajankohtainen paitsi kuntarakenteen, ikärakenteen, muuttoliikkeen ja muiden muutosten vuoksi, myös siksi että kiinnostus politiikkaa kohtaan on edelleen heikkoa. Mitä nykymuotoiselle demokratialle käy, jos äänestysprosentti edelleen vain laskee? Tulevatko kuntalaisten asiat huomioitua riittävästi kun siirrytään suurempiin yksiköihin, vai etääntyvätkö asiat entisestään? Yhtenä ratkaisuna voisi toimia ennakoiva strateginen ote asioiden johtamiseen + sitoutuminen strategioihin! Tämä toivottavasti ennaltaehkäisisi monessa kunnassa nykyisin tuttua "tulipalojohtamisen" kulttuuria, jossa asiat monesti tulevat "yllättäen" ja kiireessä pöydälle. Liikkeelle pitäisi lähteä tällöin jo siitä, että puolueiden vaaliohjelmat olisivat strategisempia - ehdokkaita yhdistäviä. Tämä helpottaisi myös kuntalaisten valintaa - valittaisiin muutakin kuin vain se hyvä tyyppi. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen terveysaseman puolustajat keräävät joukkovoimaa 15. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Saamani tiedon mukaan kansalaisadressit ovat lähteneet kiertämään ja ovat lähipäivinä allekirjoitettavissa ainakin Rajamäen apteekissa ja terveysasemalla. Aktiiviset kyläläiset ja kyläyhdistys ovat liikkeellä eri muodoissa ja joukko kuuluu kasvavan hurjaa vauhtia. Hyvä hyvä! Vielä on nelisen viikkoa aikaa vaikuttaa valtuutettujen mielipiteisiin. Päätös tehdään valtuuston kokouksessa 14.11. klo 18. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nurmijärvipäivä 14. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Perinteiseen tapaan Kivi-viikon päätti Nurmijärvi-seuran organisoima juhlava Nurmijärvipäivä. Kotiseutuliiton puheenjohtajalta kuulimme, että kuntaliitosten aallossa kotiseutu ei ole menettänyt merkitystään - päinvastoin. Saimme myös runsaita kehuja Nurmijärveä käsittelevästä kirjallisuudesta - mikä toivottavasti kannustaa kynäniekkoja puurtamaan edelleen - käsittelemättömiä taajamia ja tarinoita meillä vielä riittää! Lystikkäät Lipokkaat nostattivat onnistuneesti tunnelmaa asian lomassa. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kokoomus jatkaa kärjessä! 13. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Päivän lukemat: Kokoomus: 22,8% Keskusta: 22,6% SDP: 21,8% Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Salakapakka Hyvinkäällä 12. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Hyvinkään Yrittäjien kekkereissä törmäsin uuteen - yllättävän toimivaan juhlakonseptiin. Lammin Säästöpankin autohallista oli rakennettu hämyinen salakapakka kaikilla asiaankuuluvilla herkuilla. Idea joka ei vielä liene vanhentunut - netistä surffaamalla löysin parikin firmaa joiden listoilla oli vastaava konsepti. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Rajamäen terveysasema - ensimmäinen erä 11. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Hallituksessa hävisimme 4-7 kunnanjohtajan esitykselle. Rajamäen terveysaseman puolustajina ansiokkaasti toimivat lisäkseni: Tanja Luostarinen, Erkki Rantanen ja Seppo Pellinen. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Nurmijärveläistä juhlaa 10. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Liput kohoilivat kilvan rusottavain puiden latvusten, kun Suomi heräsi juhlimaan kansalliskirjailijan juhlapäivää. Nurmijärveltä löytyi toinenkin liputuksen aihe. Paikkakunnalla juhlittiin nimittäin Ferrometal Oy:n laajennuksen harjakaisia. Elinkeinoelämä antaa kunnallemme elinvoimaa, toimii kehityksen veturina ja on monipuolisten palveluiden tae. Alueellamme tapahtuva yritystoiminnan kasvu ja laajeneminen on upea luottamuksenosoitus kuntaamme kohtaan. Kiitos Ferrometal Oy! Onnea ja menestystä tulevaisuudellenne ja uusille tiloillenne! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hätä Rajamäen terkkarista! 9. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Budjettikäsittelyn yhteydessä tulee näinä päivinä kunnanhallituksen päätettäväksi kunnanjohtajan esitys Rajamäen terveysaseman toimintojen siirtämisestä Kirkonkylälle. En voi olla esityksen takana. Lukuisat yhteydenotot aiheesta ovat osoittaneet, että sadat käyttäjät, joista iso osa lapsiperheitä, koululaisia ja ikääntyneitä - tarvitsevat palvelua. Taloudelliset syyt, keskittämisen edut... Kunnanjohtajan esitys saattaa jostain kulmasta katsottuna näyttää paperilla toimivilta, mutta voiko kasvavan kylän jättää ilman palveluita? Mielestäni ei. Huolestuttavan moni luottamushenkilöistä tuntui suhtautuvan siirtoon myönteisesti. Josko asian suhteen on intressejä, niin nyt kannattaa soitella valtuutettuja läpi! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Ikääntymistä tulee arvostaa! 8. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Klaukkalan kirkossa vietettiin tänään arvokasta juhlapäivää, joka muistuttaa meitä vanhusten viikon teeman mukaisesti siitä, että ikääntymistä tulee arvostaa joka päivä! Vanhusten avuntarve eri muodoissa on yhteiskunnalle suuri haaste – ei vain huomenna – vaan jo tänään. Myös Nurmijärvellä. Jotta ikäihmisten omat näkemykset tulisivat riittävästi huomioitua Nurmijärven päätöksenteossa, on sovittu, että vanhusneuvostoa kuullaan asioissa, jotka vaikuttavat olennaisesti ikäihmisten arkeen. Tätä kuulemisen mahdollisuutta toivon vanhusneuvoston hyödyntävän aktiivisesti ja toivon myös, että ikäihmiset löytävät vanhusneuvoston kautta kanavan saada äänensä kuuluviin. Eilisessä Nurmijärven Uutiset –lehdessä Aulis Mäkinen haastoi Nurmijärven päättäjät ja joukon muita antamaan aikaamme vanhuksille. Tämä on haaste, jonka itse otan vastaan ilomielin vastaan - ja illan kunnanhallituksessa haasteeseen vastaajia löytyi koko joukko muitakin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Klaukkalan yrittäjät 20v 7. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| 20 vuotta aktiivista toimintaa näkyy Klaukkalassa vahvasti. Yritysten yö, Klaukkalan jouluvalot, vuoden yrittäjän palkitseminen, Klaukkala lehti jne... mutta ennen kaikkea laadukkaita ja monipuolisia palveluita! Yrittäjäyhdistyksestä löytyy verkosto ja välineitä - sekä virkistystä. Lämpimät onnittelut Klaukkalan yrittäjille ja kiitos lämminhenkisestä juhlaillasta! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Pystillinen aitoa palkintoa 6. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Känkkäränkkäkeli ei haitannut. RaKen jalkapalloilijoilla riitti huumoria ja tsemppiä taitokisojen loppuun asti - ja sittenhän se aurinkokin jo melkein pilkisteli. Mahtava fiilis näkyi ja tarttui. Näkyi myös vanhempien ahkeruus ja panostus seuratyöhön, sekä fiksut valmennusmetodit, joissa lapsia kannustetaan hyvällä huumorilla ja runsailla palkinnoilla. Palkintoseremoniassa jaettiin pystejä joiden kiiltelevä materiaali oli kuulemma ehtaa palkintoa... ja sain kunnian puristaa satakunta kättä - pikkuriikkisiä 2000-luvun käsiä, söpöjä käsiä lakatuilla kynsillä, karskeja rapaisia käsiä, vahvoja valmentajakouria ja pullantuoksuisia mammaenergiaa huokuvia käsiä. Ooo-leeee-o-le-o-le-o-le-o-leee... You are the champs! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Hallitukselle vahva luottamuslause - ja eduskunta siirtyi päiväjärjestykseen. 5. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Ulkopuolella päiväjärjestyksen tehtiin tänään päätös Tarja Filatovin ym. jättämästä välikysymyksestä. Puhemiehen esityksessä käyttämä sanamuoto toimenpiteestä huokui ajan patinaa ja arvokkuutta: "Kuultuaan vastauksen eduskunta siirtyy päiväjärjestykseen." Vastapuoli esitti, että eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta, ja siirtyy päiväjärjestykseen. Äänestyksen tulos: Äänestyksessä ed. Tarja Filatovin ehdotuksesta puhemiehen ehdotusta vastaan eduskunta hyväksyi puhemiehen ehdotuksen äänin jaa 104, ei 63, tyhjiä 1; poissa 31. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Metsääntymässä - 4. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Eilen sahalla, pellettitehtaalla, metsäkoululla ja suojelumetsässä. Tänään istuttamassa, hakkuilla, metsäkoneopissa ja paperitehtaalla. Päässä humisee, mutta terveesti! Metsäakatemia on (jälleen kerran) onnistunut tavoitteissaan. Tuloksia akatemian pohdinnoista luvassa sivuilla piakkoin. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kuusenneulasnahikaisen merkitys 3. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Metsäakatemikkokokelaat marssitettiin katsomaan sitä ihteään. Luonnon merkillisen viisas systeemi pysäytti. Saappaan alle litistyi pikkuriikkinen valkoinen sienenrääpäle jolla osoittautui olevan lopulta suuri tehtävä. Pulassa olisimme kuusenneulasten kanssa ilman kuusenneulasnahikaista. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| EU-juohauttajalle töitä 2. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Radiosta kuului aamulla järkipuhetta. Antola peräänkuulutti sitä, että Suomella pitäisi olla nykyistä strategisempi ote EU yhteistyöhön. Tuli mieleeni eräskin ruutanaperäläinen, joka oli lanseerannut oivallisen termin toimenpiteestä... Juohauttajia kehiin! Kirjoita kommentti tai vastine »» | |
| Kyläpolitikointia ilmassa 1. Lokakuuta 2007 |
![]() |
| Nurmijärvellä budjetin raakaversio nökötti illalla valtuuston pulpetilla. PUUH!!! Vaikka palveluntuotannossa on tutkimusten mukaan säästövaraa - mikä arvo on lähipalveluilla? Jos pitää valita, niin mitä läheltä pitää välttämättä löytyä? Uimahalli, lämmitettävä tekonurmi, jäähalli, hammashoitola vai terveysasema? Ilmassa leijuu jo kyläpolitikoinnin imelänkitkerä käry. Kirjoita kommentti tai vastine »» | |

